maanantai 20. syyskuuta 2010

Ensimmäinen sykäys

Nimeni on Jussi Hyttinen ja olen vuonna 1987 syntynyt 3. vuosikurssin opiskelija Kajaanin Ammattikorkeakoulussa tradenomilinjalla oppimassa pelien tekemistä ja kehittämistä. Päädyin luokkakaverini houkuttelemana lähteä hänen kaverikseen tutkimaan Thaimaan kulttuuria ja saloja, tehden samalla tarmolla meidän työharjoitteluamme yhteistyö yliopistossamme. Oleskelen nyt siis Pathum Thani nimisessä kaupungissa, joka sijaitsee käytönnössä kiinni Bangkokissa ja itse työharjoittelu tapahtuu Rangsit University nimisessä yliopistossa kivassa ilmastoidussa huoneessa o/

Päätin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen jo ennen matkaa, mutten keksinyt sille mitään järkevää nimeä (kuten en vieläkään, mutta menettelee) niin se aloittimisessa sitten venähti. Mutta tästä tämä nyt siis alkaa, ja aloittelen sen kivasti kertomalla fiiliksistä ja tapahtumista lähtöpäivästä lähtien:


Perjantai 17.9

Kaikkien alkuvalmistelujen jälkeen, joka sisälsi siis viisumi,passi,vakuutus ja rokote asioidenkin lisäksi tuhottomasti paperityötä, päästiin lähtemään Kajaanin lentokentältä noin 20:45 ja lennettiin sieltä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tämä lentokoneemme oli sellainen tosi pikkuinen ja sen kyydissä olikin vähän jännät oltavat kun tuntui, että se hajoaa palasiksi jo ylösnousussa. Päästiin kuitenkin turvallisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle ja meillä oli noin 2 tuntia aikaa keritä seuraavalle lennolle, joka veisi meidät suoraan Thaimaaseen. Aikaa oli siis liiaksikin ja siinä kerkesi soitella vielä viimeiset suomen puolen puhelut, sekä tietysti päivittämään läppärillä facebook statuksen :D

Mutta löydettiin sitten se oikea portti ja päästiin nousemaan koneen kyytiin ja tämä kone oli huomattamasti isompi kuin tuo kajaani-helsinki lentokone.. laskeskeltiin että jotain ~500 ihmistä siellä oli. Iloksemme huomasimme että finnair käyttää linux-pohjaista viihdejärjestelmää ja alku käynnistysten aikana näkyi useampikin errori o_O mutta onneksi viihdejärjestelmä ei ole yhteydessä lentojärjestelmään, eihän? Noh, edessä oli kuitenkin ~10 tuntia istumista, joten ei auttanut kuin rentoutua ja keskittäytyä viihdejärjelmän tarjontaan. Jokaiselle matkustajalle oli siis varattu omat näytöt jotka olivat kiinni edessä olevan penkin selässä. Lähdettiin siis liikkeelle Helsinki-Vantaalta ~23:40, ja jonkun aikaa lähdön jälkeen meille tarjottiin jotain syötävää, joka oli mielestäni yllättävän hyvää siihen nähden minkälaisia juttuja lentokone muonasta olin kuullut. Ruuaksi tarjoiltiin jotain kana-riisijuttua, sekä jälkkäriksi joku kivahko (mutta kuiva) suklaaleivos.

Viihdejärjestelmä oli mielestäni kohtalaisen nokkelasti toteutettu ja yllättävän hyvällä valikoimalla, tosin jos elokuvan katsomisen keskeytti ja palasi jonnekin edelliseen valikkoon, niin elokuvan katsominen piti aloittaa alusta, ja sitten kelata leffaa eteenpäin siihen kohtaan mihin halusi, eikä pystynyt hyppäämään suoraan sinne kohtaan minne osoitti (niissä oli siis touchscreenit). Mutta katselin matkan aikana vihdoinkin Prince of Persian, sekä joitain random jaksoja simpsoneista ja lopun matkaa yritin nukkua ilmeisesti kohtuullisen hyvällä menestyksellä, sillä sain kuitenkin jotain nelisen tuntia unta, tosin pienissä pätkissä. Mutta oma tuomioni lentokoneessa nukkumisesta oli, että se on perseestä.


Lauantai 18.9

Perille päästyämme vastaan iski kiva lämmin seinä ja pitkähkö suunnistus ulos tajuttoman suurelta lentokentältä. Hieman kyllä jännitti, että löytäisinkö sieltä tavarahihnalta ne omat matkatavarani ja vähän aikaa sitä oikeaa hihnaa pitikin etsiä, mutta onneksi systeemi oli kuitenkin suhteellisen selkeä ja sain matkatavarani ehjänä takaisin.

Päästyämme sovitulle uloskäynnille, niin meitä vastassa oli Rangsit Universityn opettaja lempinimeltään Kong, joka on ohjannut ja neuvonut meitä nyt ensimmäiset päivät täällä Bangkokissa ja koulun alueella. Mentiin Rangsit Universityyn omalla pakukyydillä kohti Pathum Thania ja käytiin suoraan kiertämässä tällä pakettiautolla koulun kampus ja todettiin että se oli pirun iso ja että siellä oli paljon rakennuksia. Sen jälkeen mentiin meidän asuntolaamme, joka sijaitsee ehkä noin 10 minuutin kävelymatkan päässä koulun kampusalueelta.

Asuntolamme nimi on Penthip Apartment/House, joka on siis siitä hassuhko, että se on jaettu 7 eri rappuun ja jokaisella rappulla on oma värinsä. Meidät asutettiin toisen päädyn ruskeaan "taloon" ja siellä ylimpään eli 4. kerrokseen. Meillä on vierekkäiset huoneet, sekä käytävällä yhteinen jaettu wc/suihku. Vuokra on 6 300 bahtia kuukaudessa ja se sisältää netin, muttei sähköä ja vettä, vaan ne maksutetaan erikseen kaikkien asukkaiden käytön mukaan. Asunnossa on onneksi myös ilmastointi, koska en jotenkin vielä tottunut tähän kuumaan ja kosteaan ilmastoon ja meinaan pidemmillä kävely reissuilla hikoilla kuin pieni sika.. Mutta jos köpötän suurimman osan ajastani ilmastoiduissa tiloissa... niin totunko siihen ollenkaan? :D

Täällä on siis todella lämmintä, aina yli 28 astetta, mutta tuntuu yleensä 30-35 asteen välillä, riippuen että onko kuinka pilvistä, ja saako kävellä varjossa (jossa on huomattavasti viileämpää)

Huoneiden asuttamisen jälkeen Kong vei meidät paikalliseen 7-eleven kioskiin/kauppaan ja ostettiin sieltä itsellemme paikalliset puhelinliittymät, jotka tulevat kyllä täällä ollessa todella käteviksi, varsinkin kun nyt on saanut selviteltyä että miten täältä saa soitettua halvalla ja miten kotipuolesta saa soiteltua tännepäin \o

Sitten suuntasimme ensimmäiselle Thaimaan reissun ravintolaan. Päädyttiin johonkin seafood ravintolaan, ja tilattiin 4 erilaista ruokalajia osoittelemalla ruokien kuvia menu:sta koska ei tiedetty yhtään mitä ne olivat, mutta osoittautuivat hyvän makuisiksi! Ja itse asiassa kaikki täällä tähän mennessäni syömäni on ollut todella hyvää, ja vieläpä älyttömän halpaa vaikka käytiinkin aluksi noissa kalliimmissa paikoissa syömässä. Mutta tilattiin tosiaan ruuaksi jotain kalmarin lonkeroita, rapua chilimuhennoksessa, oisterimunakasta, sekä joku todella jyrmyn ja ruman näköisen kalan, joka osoittautui parhaimman makuiseksi ruuaksi niistä :D ja tämä tosiaan kustansi vain 800 bahtia eli noin 20e juomineen kaikkineen. Normaali ruoka-annos täällä tosiaan maksaa noin 40-50 bahtia (~1e) ja sillä lähtee jo aika hyvin nälkä.

Syömisen jälkeen pistettiin päivä pulkkaan ja siitä heti takaisin asunnolle facebookkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Mutta illan päätteeksi oli kiva huomata, että se iso ja mukavan näköinen sänky osoittautui yhtä kovaksi kuin lankku.. täytyy hommata joku ohut patja siihen lisäksi.

Sunnuntai 19.9

Ensimmäinen yö thaimaan päässä takana, ja pitää myöntää ettei se kovin hyvin mennyt, sillä vähän väliä heräilin ja piti miettiä että missäs sitä nyt onkaan, jonka lisäksi hirvittävä ikävä kalvoi mieltäni ja laski mielialaa. Mutta noh, kyllä se siitä lähti sitten käyntiin kun oli päässyt aamuun asti ja piti alkaa pikku hiljaa touhuamaan, että kerkiää pihalle odottamaan, että meidän kotimaan opettajamme Veli-Pekka (joka tuli siis Thaimaaseen paria päivää ennen meitä järjestelemään asioita valmiiksi), sekä Kong tulisivat hakemaan meitä ja käytäisiin sitten kiertelemässä vähän paikallisia nähtävyyksiä.


Ensimmäisenä menimme Wat Yai Chaya Mongkol (The Great Temple of Auspicious Victory), joka sijaitsi vanhan pääkaupungin alueella, jossa sijaitsia ihan kivan näköisiä temppeleitä ja ihan tajuttomasti buddha patsaita, sekä ihmisiä tekemässä vähän kaikkea outoa niille patsaille. Siellä oli yksi todella iso makaava/lepäävä buddhapatsas (kuvassa takana), joka chillaili rauhallisesti ihmisten häplätessä sen jalkapohjia ja naamaa. Kiva paikka ja voisin käydä kyllä uudestaankin vielä katsomassa ja ihmettelemässä.





Sen jälkeen suunnattiin toiselle rauniotemppelialueelle nimeltään Wat Maha That, josta tykkäsin huomattavasti enemmän, sillä heti etsimmäisenä päässäni alkoi soimaan Tomb Raiderin musiikki ja melkein näin Laran hyppivän ja kiipeilevän siellä :D Aivan mahtava fiilis kyllä tuli, ja tuolla aion todellakin käydä vielä uudestaan \o ja vaikka rauniot ovatkin keskellä kaupunkia, niin oli ne silti kivat, tietty olis mahtavaa löytää vastaavia jostain viidakosta :x

Siitäpä sitten jälleen kerran kohti seafood paikkaa, josta tilattiin tällä kertaa vieläkin juhlavampi ateria: kokonaisia katkarapuja, katkarapupihvejä, kookoksen sisällä oleva meriruokamuhennos, simpukoita/kotiloita, riisimunakasjotain merenelävää, sekä taas kerran joku ruma kala :DD En tiedä mistä ne tietää yrittää tehdä niin rumista kaloista edes ruokaa kun et itse kyllä edes uskoltaisi koskea sellaiseen. Mutta ruoka oli jälleen kerran aivan mahtavaa ja näin ollen ensimmäiset seafood kokemukseni ovat olleet loistavia :)


kuvia joistain ruuista



Ja matka jatkui taas eteenpäin, tällä kertaa kohti kelluvia markkinoita ja elefanttiajeluja.



Itse markkinat olivat aika mielenkiintoinen näky, hirvittävästi ihmisiä ja olisiko ehkä 2 muuta länsimaalaista kävellyt siellä vastaan, että aika harvassa meitä näkyy olevan edustettuna siellä. Mutta itse norsuajelu oli sit kyllä aika pirun kiva kokemus, saatiin ihan ratsastaa niiden päällä kun oikea kuski käppäili edessäpäin ottaen kameralla kuvia. (kuvat jotka saan toivottavasti huomenna)

Veli-Pekka & Minä norsun kyydissä \o


Ainoa miinus päivästä jäi päähäni, eli sain kivahkon auringon pistoksen ja siitä seuraavaan päänsäryn.. Mut muuten aika mahtavaa!


Maanantai 20.9

Tänään mentiin koululle ja meille annettiin lyhyehkö infokierros kampuksella ja tykkäsin tosi paljon sen maisemakahviosta ja musiikkiopiston tiloista. Kierroksen jälkeen päästiin tapaamaan viimeinkin meidän työharjoitteluprojektin ihmiset ja tutustumaan heihin, sekä keskustelemaan että millainen projekti se tulisi olemaan. Meitä on yhteensä tiimissä 5+1 ihmistä joista kaikki thaimaalaiset ovat graafikkoja ja joista yksi tekee peliin liittyvää animaatiota. Minulle työnkuvaksi alustavasti annettiin valikkojen ja hudien yms ohjelmointi, pelisuunnittelua, level designiä ja äänet/musiikit. Katsotaan miten tää projekti lähtee huomenna käyntiin kun aletaan katsella Veli-Pekan kanssa, että miten sitä lähdettäisiin toteuttamaan.

Ensimmäinen tapaaminen


Nyt kuitenkaan en jaksa enää enempää tähän kirjailla, vaan taidan painua nukkumaan! Huomenna sitten isken tännekin vielä täydentäviä kuvia :) jotta näillä sanoilla ekan blogaus eteenpäin!

2 kommenttia:

  1. KADE KADE KADE KADEEEEEEEEEEEE!!!!!

    VastaaPoista
  2. Aww pidä kivaa siellä ja muista ilmoitella usein. ;D Ja kuvia kuvia! ^^

    VastaaPoista