Anteeksi viimeviikkoinen köyhä blogin päivittäminen, mutten kerinnyt oikein kirjoitella tänne kun silloin sattui ja tapahtui vaikka mitä. Mut korjaillaampa asiaa nyt.
Viime viikolla aloitin suunnittelemaan ja tekemään ensimmäistä kunnollista kenttää peliin. Tarkoituksenani olisi saada luotua kenttä, joka olisi suhteellisen yksinkertainen mutta toimiva sellainen. Teemana on stadioni tyylinen kenttä ja se olisi tarkoitus saada valmiiksi skyboxin/skydomen tekstuureita lukuunottamatta tällä viikolla. Saa nähdä onko varaamani 2 viikkoa liian vähän aikaa kentän suunnitteluun, tekemiseen ja teksturoimiseen, mutta tästäpä sitä oppii ja näkee että kuinka paljon tulevaisuudessa tulee varata näihin aikaa.
Olen ajatellut yrittää saada tehdyksi yhteensä 3 erilaista kenttää, mutta jos aikataulu heittää paljonkin, niin sitten pitää vain panostaa tekemään yksi kunnollinen kenttä (sillä tarkoituksena on myös tehdä kentän ympärille kaikennäköistä tavaraa ja juttua, jottei mennä pelkästään kentällä ja skydomella.)
Eniten ehkä tässä vaiheessa huolettaa, että kerkiänkö miten aloittaa noiden musiikkien ja äänien tekemisen, sillä ainakin nyt tuntuu että pelkästään jo kenttä suunnitteluun tulee menemään niin paljon aikaa. Mutta ensi viikolla minulla olisi tarkoituksena aloittaa niiden tekeminen ja silloinkin pääsee näkemään, kuinka kauan niissä tulee todennäköisesti menemään.
Mutta ainakin toistaiseksi aikataulu tuntuisi pitävän hyvin, ellei mitään ihmeellisempiä hankaluuksia tule eteen, ja onhan tässä aina mahdollisuuksia puskea viikonloppunakin töihin jos tuntuu kiirettä olevan \o
Myöhemmin tänään sitten päivitystä viime viikonlopun rentoutumisretkestä Koh Samet nimiselle saarelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti