maanantai 18. lokakuuta 2010

Koh Samet

Hurjaa ajatella, että ollaan oltu täällä Thaimaassa jo yhden kuukauden verran, niin johan sitä kohta lähdetään tulemaan jo takaisin. Tosin ennen sitä pitää yrittää päästä käymään mahdollisimman monessa paikassa, mutta samalla ahertaa tuon projektin kimpussa, joka ainakin vielä etenee hyvin.

Tällä viikolla meidän kaikki projektin tiimiläiset ovat lomaviikolla ja meidän koulurakennus on kokonaan lukittu, joten työskentelemme Rikun kanssa täällä asunnoilla tämän viikon. Olen varannut tämän viikon tekemisiksi tekstuureja, sekä ensimmäisen musiikkikappaleen ja sitten todennäköisesti aloittelen jo loppuviikosta tekemään seuraavaa kenttää, sillä minulla on jo suhteellisen valmis idea siihen kehitettynä. Ja nyt alkaa muutenkin osata jo käyttää tuota 3ds Maxia suhteellisen näppärästi, vaikka välillä pientä kiroilua onkin kun ei meinaa löytää mitenkään sopivaa työkalua siihen mitä haluaisi tehdä. Mutta todella hyvää oppimista tämä on! Sekä nyt todellakin oikeasti hoksata miten tärkeää on saada työt aikataulutettua hyvin, sekä miten sitä aikataulutusta voi yrittää arvioida paremmin.

Mutta yritän kyllä tehdä tällä ja ensiviikolla saada paljon hommia tehtyä, sillä haluan pystyä käydä heittämässä jossain välissä vähän viikonloppuakin pidempää reissua jossain, ja meistä vastuussa oleva opettaja Anucha oli sitä mieltä, että jos pystytään tekemään kaikki hommat ajoissa, ja ollaan aikataulusta edellä, niin se on mahdollista.. Joten siinä on hyvä motivaatioporkkana itsensä ylittämiseen ja ylitöiden paiskimiseen, sillä on tämä maa vain sen verran siisti paikka matkustaa ja olla.

Mutta nyt enemmän siihen mitä muuta täällä on tullut nähtyä ja tehtyä tänä aikana!

Käytiin heittämässä tässä joku aika sitten reissu Koh Samet nimiselle chillailu ja oleskelusaarelle muiden meidän samassa asuinrakennuksessa asuvien suomalaisten ja yhdysvaltalaisten vaihtareiden kanssa, ja oli se kyllä todella mahtava kokemus.


Koh Sametilla ollessa tuli kyllä oikeasti sellainen rento chillailu olo, ja tuntui siltä että kaikki ulkopuoliset huolet olivat jossain niin kaukana, että pystyi keskittäytymään vain siellä olemiseen ja nauttimaan siitä. Tämä saari sijaitsee siis noin 3½ tunnin bussimatkan, sekä reilun puolen tunnin lauttamatkan päässä Bangkokista, eli vielä sen verran suhteellisen lähellä, että ajateltiin käydä heittämässä tänne vielä toinenkin reissu.

Sää oli meille suopea ja sainkin poltettua olkapääni päivän meressä uimisen seurauksena, ja vaikka merivesi ei mitään kivan makuista olekaan joutuessaan suuhun, mutta se oli kyllä sen arvoista! Sadetta tuli ainoastaan yhtenä iltana, ja silloinkin vain vähän aikaa, mutta näimme kyllä että mantereen yllä oli kunnon ukkosmyräkkä menossa.. Onneksi ne eivät jää yleensä pyörimään saarien päälle vaan menevät mantereelle.



Ruoka saarella oli mantereeseen nähden todella kallista ja siellä syömiseen mekin suurin osa matkabudjettiin varatuista rahoista. Mutta kuitenkin todella hyvää! Päätimme tilata illalla pizzan ja jakaa sen kolmen henkilön kesken, ja voitte kuvitella meidän ilmeitämme kun tuo yllä oleva pizza tuotiin meidän eteemme! Haarukka on pizzan vieressä antamassa hieman mittasuhdetta, joka antaa ilmi että pizza oli aivan säälittävän pieni, eikä riittänyt todellakaan ruokkimaan kolmea vatsaa.. Ja tuo pizza koko on täällä muuten sitten medium, eli en halua oikeastaan edes tietää, miten pieni kooltaan mahtaa olla small pizza.

Olisin kyllä halunnut seikkailla saarella enemmän ja käydä esimerkiksi ajelemassa vesijeteillä ja tutkia saarta mönkijöillä ajallen, mutta päätin että teen noi aktiviteetit sitten seuraavalla kerralla.



Koh Samet




Mutta lisää tarinointia myöhemmin tällä viikolla \o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti