maanantai 4. lokakuuta 2010

Shoppailua ja seikkailua

Unohtuipas sitten viikonlopun päivitys kun oli niin rankat shoppailureissut.

Käytiin tosiaankin nyt viikonlopun aikana useampi shoppailureissu ja käytiinpä uudestaan siellä Chatuchak Weekend Marketilla, ja vaikkakaan ei keritty siellä älyttömän kauaa kierrellä ennen seuraavaan paikkaan menemistä niin kyllä siellä vaan on kivaa kun joka nurkassa jotain kivoja esineitä ja hyviä tuliaisvaihtoehtoja. Tarttuipa mukaan kuitenkin ainakin yksi t-paita, joka olikin vähän liian pieni.. mutta onneks nää ei maksa täällä älyttömiä summia niin on ei maailma kaadu jos tekee pari virhe ostosta, tosin voisi kuitenkin seuraavalla kerralla ottaa vähän isompaa kokoa, ihan varmuuden vuoksi.



Sieltä suuntasimme sitten Platinum Fashion ostarille, jossa tarjolla oli rutkasti mitä ihmeellisimpiä paitoja ja vaatekappaleita, muttei tietenkään mitään sellaista mitä olisi kehdannut ostaa koska muotiliikeen veroisesti kaikki hinnat olivat aika korkeat. Tosin parit bokserit tuli ostettua, koska en ollut muualtakaan vielä löytänyt. Kun alkoi tulla pikku hiljaa liikkeiden sulkemisaikoja vastaan, niin mietimme että voisimme mennä katsomaan Asia hotellissa olevaa Calypso Cabaree showta, jonka pointtina oli siis että kaikki "nais"esiintyjät ovat transvestiitteja, eli thaimaalaisittain katoi:ta tai länsimaalaisittain ladyboy:ta.

Shoppailu porukka päätti jakaantua, sillä osa halusi lähteä käymään hotellillaan laittautumassa ja tulla sieltä taksilla sitten suoraan sinne hotellille. Minä ja Riku jäätiin kahdestaan ja päätettiin tehdä peliliike, että kävelläämpä piruuttaan sinne hotellille! Ja pienehkö seikkailu siitä sitten muodostuikin kun ei tiedetty että minne suuntaan lähdetään. Ensimmäiseksi suuntasimme lähimpään 7 eleveniin (aika samantyylinen kuin R-kioski) ja ostin sieltä itselleni lisää puheaikaa, että pääsemme katsomaan puhelimen netin kautta, että missä me ollaan ja minne suuntaan meidän pitäisi lähteä. Onneksemme hotelli ei ollutkaan kovin kaukana, noin reilu puolisen kilometriä sieltä ostoskeskuksesta, ja maamerkkien avulla sitten osasimme sitten lähteä oikeaan suuntaankin. Vaikka pihalla satoikin vähän, niin ei se menoa haitannut, sillä kyllähän sitä kerkeää kuivaa ennen näytöksen alkamista, sillä olihan suunnistus aikaa varattu vajaa 2 tuntia?

Pienen seikkailun jälkeen näimme jonkun rakennuksen päällä lukevan Asia building ja tietenkin oletimme sen olevan se hotellirakennus.. Mutta toisin kuitenkin kävi, pääsimme rakennuksen eteen muttei missään näkynyt minkäänlaista sisäänkäyntiä, joten tulimme johtopäätökseen että jospa se sisäänkäynti on jossain eripuolella rakennusta.. Tämä ei ollut ehkä meidän paras vetomme, sillä olen yllättynyt ettei meitä ryöstetty tai mitään muutakaan pahaa tapahtunut. Melkein jokainen kauppias/kaupustelija yritti ahdistella meitä tulemaan liikkeen sisälle, mutta kävelimme vain tympeästi ohi sanoen että "no thanks". Olimme päätyneet siis jollekin epäilyttävälle syrjäkujalle Bangkokin keskustassa, ei hyvä juttu.

Kierreltyämme kujan yllättäen turvallisesti pääsimme taas isolle tielle ja samoille paikoille mistä olimme alun alkaen tulleet, eli jonkun skytrain aseman eteen. Päätimme uudestaan turvautua netin apuun ja katsoa, että missä ihmeessä se hotelli oikein on, koska sen pitäisi olla juuri siinä missä me olimme, muttei minkäänlaista sisäänkäyntiä näkynyt.. Ja toden totta, kaikki merkit netissäkin viittasivat siihen että se hotelli on juuri siinä kohdilla, mutta kun katsoimme googlen kuvahaulla, niin se rakennus ei kyllä ollut sen värinen mitä olimme kiertäneet, ja katseltuamme ympärillemme niin näimme seuraavassa korttelissa enemmän sen värisen rakennuksen mikä oli kuvassakin.. Ja sieltähän se hotelli sitten loppujen lopuksi löytyi. Tässä vaiheessa meillä oli kulunut siis noin vajaa puolisentoista tuntia, että löysimme perille.

Hotellin pihalla tosin vielä tuli joku tuktuk kuski kyselemään, että haluttaisko jonnekin hyvään mestaan ja rupesi kaivelemaan jotain naisten kuvia taskusta, mutta syöksyimme sitten kuitenkin vaan nopeasti sinne hotellin sisätiloihin.. Joka oli kyllä kuin erimaailmasta! Jotenkin noiden kujajuoksejen jälkeen minusta tuntui hetken, että oltiin tultu jonnekin turvapaikkaan. Vaikka äkkiä se tunne muuttui sitten peruslänsimaalais/aasiaistyyliseksi prameammaksi hotelliksi.

Odottelimme siellä aulassa sitten näitä muita tulijoita, ja päätimme sitten pienoisten hintatiedustelujen jälkeen mennä kuitenkin katsomaan sen show. Mutta minusta tuntuu, että se tapa millä me saatiin ne liput ei ollut ehkä se virallinen tapa, sillä meidät ohjattiin aluksi jonnekin yläkertaan ja käskettiin odottamaan jotain miestä, joka tulee neuvomaan sitten niiden lippujen kanssa ja se hommaa ne meille.. Liput saatuamme ne olivat kuitenkin aidot, mutta epäilen että oltaisiin saatu ne liput halvemmalla oikealta lippuluukulta, joka olisi kyllä löytynyt pienoisen etsimisen jälkeen. Itse show oli kyllä hieno ja muistuttikin minua siitä, että voisi alkaa useammin käymään teatterissa yms. sillä kyllä vaan se liveyleisönä oleminen on jännempi elämys.




Yleisesti ottaen näistä ladyboysta pystyi kyllä näkemään, että kyllähän ne miehiä joskus aikaisemmin ovat olleet, mutta joistain ei vain pystynyt oikeasti sanomaan, että onko tämä henkilö muka oikeasti ladyboy.. Mutta jännä show: paljon valoja, musiikkia ja tanssia.

Cabareen jälkeen sitten päätettiin tehdä vielä niinkin roisi veto, että hypättiin taksin kyytiin ja toivottiin että se nyt oikeasti tajusi, että minne me oltiin haluassa. Ja niin kauan siinä saikin jännittää, kunnes ensimmäiset Rangsit kyltit tuli vastaan. Aikaisemmin siis ei olla itse ikinä matkustettu omatoimisesti taksilla, vaan aina mukana on ollut joko paikallinen, tai joku vaihtari, joka on ollut jo useamman viikon täällä. Mutta nyt tuokin on koettu, ja ehkä tulevaisuudessa uskoltaakin sitten ottaa noita takseja.

Tämä kaikki tapahtui siis lauantaina, ja sitten vielä eilen sunnuntaina päätettiin aivan ensimmäiseksi vaihtaa huoneita keskenämme, joten nykyään minulla on parveke, mutta paljon pienempi huone, katsotaan miten tuossa viihtyy, sillä ainakin sirkat pitävät yöllä kiitettävää ääntä, vaikka aika hyvin yläpuolella huutavan ilmastoinnin alle jäikin. Sitten ajateltiin lähteä vielä käymään läheisessä Futureparkissa, sillä kummallakin oli vielä ostettavaa ja hommailtavaa. Harmi, että rahan puutteen vuoksi uusi petauspatja, jonka ostamisesta olen jo ensimmäisen yön jälkeen haaveillut, niin jäi ostamatta. Mutta käyn sen tänään tai huomenna ostamassa.




Mutta katsotaan nyt, että miten tämä uusi viikko lähtee taas käyntiin ja siitä raportointia sitten myöhemmin viikolla.

1 kommentti:

  1. Kuulin paikalliselta, että nykyään olla ladyboy on pienoinen villitys. Lieneekö kysymyksessä se, että saattavat tienata paremmin kuin "tavallisena poikana"?

    VastaaPoista