Pidimme eilen tiistaina projektikokous ja katsottiin missä ollaan projektissa menossa ja mitä kaikki tulevat loppujen lopuksi tekemään. Päätettiin että tulemme tekemään tämän projektin aikana yhteensä neljä pelihahmoa, neljä kenttää ja niihin kaikki tekstuurit yms, sekä kaikille neljälle kentälle omat teemamusiikit, sekä erillisen valikko musiikin lisäksi vielä voitto musiikki. Sekä tietysti kaikki mahdolliset ääniefektit.
Koska halusimme että pelin graafinen tyyli tulee pysymään samana, niin päätimme että yksi näistä graafikoista tekee myös kentät ja niiden tekstuurit, jolloin minun ei tarvitse enää kuin suunnitella ne, sekä tehdä niistä referenssit ja antaa valmiit ideat niihin. Tämä on omastakin mielestä parempi päätös, koska nämä graafikot osaavat kuitenkin tehdä homman paremmin ja graafiselta tyyliltään yhtenäisemmän kuin mitä olisin itse saanut tehtyä tässä ajassa. Joten jatkan kenttien suunnittelutyötä, sekä musiikkien&ääniefektien tekemistä. Mutta minun pitää aikatauluttaa työni uudestaan, jotta asioihin tulee tolkkua. Ainakin saan keskittäytyä kunnolla musiikkeihin ja ääniefekteihin eikä tarvitse stressata enää 3ds maxin kanssa.
Olin alunperin ajatellut että olisin pitänyt tässä vaiheessa vähän pidemmän reissun, mutta päätinkin että en lähde nyt tällä viikolla vielä sinne pidemmälle reissulle, vaan jään tekemään projektia koska minusta tuntuu nyt siltä, että näin olisi parempi, sillä en ole niin varma että pystyisin sinne vielä lähtemään. Katson uudelleen sitä reissuun lähtemistä sitten siinä vaiheessa kun olen itsekin 100% varma, että voin lähteä sinne ilman että joudun stressaamaan projektin etenemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti